Kielellisen monimuotoisuuden juhlaa

Ihminen ja kieli

Planeetallamme on yli seitsemän miljardia ihmistä, jotka puhuvat 6000–7000 eri kieltä. Muutamilla kielillä on satoja miljoonia puhujia, kuten englannilla ja kiinalla, mutta useimpien kielien puhujia on vain kourallisesta muutamaan tuhanteen. Itse asiassa, 96 prosenttia maailman kielistä puhuu vain 4 prosenttia maailman ihmisistä. Eurooppalaiset ajattelevat usein, että heidän maanosassaan puhutaan erityisen montaa eri kieltä, varsinkin kun verrataan Pohjois-Amerikkaan tai Australiaan. Kuitenkin vain 3 prosenttia maailman kielistä, noin 225 kieltä, on alun perin eurooppalaisia. Suurinta osaa maailman kielistä puhutaan laajoilla alueilla päiväntasaajan molemmin puolin – Kaakkois-Aasiassa, Intiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Monet eurooppalaiset saattavat myös ajatella, että yksikielisyys on standardi. Kuitenkin noin puolet tai jopa kaksi kolmasosaa maailman väestöstä on ainakin jossain määrin kaksikielisiä, ja monikielisiä on merkittävän paljon. Monikielisyys on siis ihmisille paljon tyypillisempi tila kuin yksikielisyys. Kielten ja kulttuurien monimuotoisuutta, samoin kuin luonnon monimuotoisuuttakin, arvostetaan nykyään yhä enemmän. Jokaisella kielellä on oma tapansa havainnoida maailmaa, ja jokainen kieli on oman historiansa aikaansaannos. Kaikilla kielillä on oma yksilöllinen identiteettinsä ja arvonsa, ja kaikki kielet ovat tasa-arvoisia ilmaisun välineitä niitä käyttäville ihmisille. Erikielisten lasten puhumaan oppimisen tahdista tehtyjen vertailujen perusteella voidaan todeta, ettei mikään kieli ole luontaisesti vaikeampi kuin toinen.

Kielen rakenne

Kieli on sopimuksenvarainen äänne- ja merkkijärjestelmä, jota ihmisryhmät käyttävät moniin eri tarkoituksiin – pääasiassa kommunikoidakseen toisten kanssa, ilmaistakseen kulttuurista identiteettiä ja sosiaalisia suhteita sekä tuottaakseen iloa ja nautintoa (esim. kirjallisuus). Kielet eroavat toisistaan äänteiden, kieliopin, sanaston ja keskustelutapojen suhteen. Kaikki kielet ovat kuitenkin hyvin monimutkaisia kokonaisuuksia. Eri kielten vokaali- ja konsonanttiäänteiden määrä vaihtelee alle tusinasta yli sataan. Eurooppalaiset kielet asettuvat tämän skaalan puoliväliin – noin 25 äänteestä (esim. espanja) yli 60:een (esim. irlanti). Eri kielissä aakkoset vastaavat äänteitä erilaisilla tarkkuuksilla. Toiset aakkoset (esim. walesin kielen) ovat todella säännöllisiä äänteiden suhteen ja toiset taas (esim. englanti) todella epäsäännöllisiä. Jokaisen kielen kieliopissa on tuhansia erilaisia sanan- ja lauseenmuodostustapoja. Jokaisella kielellä on myös valtavan laaja sanasto käyttäjiensä tarpeisiin – eurooppalaisten kielten kohdalla, joissa on hyvin laaja tieteellinen ja tekninen sanasto, sanoja ja lausekkeita kertyy useita satoja tuhansia. 

Yksittäiset puhujat käyttävät vain murto-osaa kielen kokonaissanastosta. Koulutettujen henkilöiden aktiivisen sanavaraston laajuus saattaa olla jopa 50 000 sanaa; heidän passiivinen sanavarastonsa – sanat, jotka he tietävät mutta joita he eivät käytä – on vielä jonkin verran laajempi. Jokapäiväisessä keskustelussa ihmiset käyttävät pientä sanavarastoa, mutta käytetyt sanat esiintyvät sitäkin tiheämmin. On arvioitu, että 21-vuotias on elämänsä aikana lausunut jopa 50 miljoonaa sanaa. Elävät kielet ja kulttuurit muuttuvat jatkuvasti. Ihmiset vaikuttavat toisiinsa puheen ja kirjoituksen kautta. Uudet median muodot antavat kielille uusia mahdollisuuksia kasvaa. Kielet ovat aina yhteydessä ja vaikutussuhteessa toisiinsa monin eri tavoin, erityisesti lainaamisen kautta. Esimerkiksi englanti on vuosisatojen saatossa lainannut sanoja yli 350 kielestä, ja eurooppalaiset kielet lainaavat nykyään paljon sanoja englannista.

Kielen oppiminen

Äidinkieli opitaan pääasiassa ensimmäisen viiden elinvuoden aika, mutta joiltain osin kielen oppiminen ei lopu koskaan (esim. sanaston oppiminen). Kieli kehittyy useiden vaiheiden kautta. Ensimmäisen elinvuotensa aikana vauva tuottaa monenlaisia äännähdyksiä, joista muodostuu ensin kielen rytmi ja intonaatio ja sen jälkeen vokaalit ja konsonantit. Ensimmäiset ymmärrettävät sanat lausutaan noin vuoden ikäisenä. Toisen elinvuoden aikana tulevat kahden sanan yhdistelmät, joista siirrytään vähitellen kolmen ja neljän sanan yhdistelmiin. Kolme- ja neljävuotiaat käyttävät yhä pidempiä ja monimutkaisempia lauseita.  Sanasto kasvaa puolitoistavuotiaana käytetystä noin 50 aktiivisesta sanasta useaan tuhanteen sanaan viiteen ikävuoteen mennessä. Äidinkieleksi määritellään usein yksilön ensimmäiseksi oppima tai ensisijainen kieli. Se on kieli, jota osataan parhaiten, käytetään eniten tai johon samaistutaan läheisimmin.

Jotkut kaksikieliset ovat oppineet kaksi kieltä niin tiivisti yhdessä, että on mahdoton määritellä, kumpi on ”ensimmäinen” ja kumpi ”toinen” kieli. Useimmilla kaksikielisillä ero on kuitenkin selvempi, sillä toinen tai kolmas kieli opitaan vasta koulussa tai myöhemmin elämässä. Kielen oppimisessa ei olekaan mitään ehdotonta ikärajaa. Kaksikielisyys on monimutkainen ilmiö. Yleinen uskomus on, että kaksikielisellä on kaksi yhdenvertaisesti kehittynyttä kieltä, mutta todellisuudessa kielet ovat harvoin tasapainossa. Toinen uskomus on, että kaikkien kaksikielisten kyvyt ovat samanlaisia. Todellisuudessa on olemassa monenlaista kaksikielisyyttä. Toiset kuulostavat syntyperäisiltä molemmilla kielillään – toisilla on vahva korostus toisella kielellään. Toiset osaavat lukea hyvin kummallakin kielellä – toiset vain yhdellä. Toiset kirjoittavat mieluiten yhdellä kielellä, mutta osaavat ainoastaan puhua toisella.

Kaksikielisyydestä on monenlaista hyötyä. Se voi parantaa mahdollisuuksia oppia muita kieliä. Kun on oppinut toisen kielen, kolmannen kielen oppiminenkin on jotenkin helpompaa. Kaksikielisyydellä saattaa olla myös vaikutusta ajatteluun. On todistettu, että kaksikieliset kehittyvät nopeammin kuin yksikieliset varhaisen kognitiivisen kehityksen tietyillä osa-alueilla ja ovat monin tavoin luovempia kielellisissä taidoissaan. Kaksikielisillä on suuri etu, sillä he pystyvät kommunikoimaan useampien ihmisten kanssa. Koska kaksikielisillä on mahdollisuus kokea kaksi tai useampia kulttuureja läheisesti, he saattavat olla ymmärtäväisempiä vuorovaikutuksessa sekä valmiimpia ylittämään kulttuurirajoja ja rakentamaan siltoja kulttuurien välille. Ei pidä myöskään unohtaa tärkeitä käytännön asioita: kaksikielisyydestä voi olla taloudellista hyötyä, sillä kaksikielisille on avoinna enemmän työpaikkoja. On myös yhä yleisempää, että monikielisillä yrityksillä on etulyöntiasema yksikielisiin kilpailijoihinsa nähden.

Sukukielet

Kielet ovat toisilleen sukua samaan tapaan kuin perheenjäsenet. Yhteisen alkuperänsä vuoksi useimmat Euroopan kielet ovat sukua toisilleen ja muodostavat siten yhden, suuren indoeurooppalaisen kielikunnan. Euroopan kieliryhmistä eniten kieliä ja kielten puhujia kuuluu germaaniseen, romaaniseen ja slaavilaiseen kieliryhmään. Germaanisten kielten pohjoiseen haaraan kuuluvat  tanska, norja, ruotsi, islanti ja fääri, ja läntiseen haaraan saksa, hollanti, friisi, englanti ja jiddish. Romaanisia kieliä ovat romania, italia, korsika, espanja, portugali, katalaani, oksitaani, ranska, retoromaani, ladin ja sardi. Slaavilaisiin kieliin kuuluvat venäjä, ukraina, valkovenäjä, puola, sorbi, tšekki, slovakki, sloveeni, serbia, kroatia, makedonia ja bulgaria. Kelttiläisiä kieliä ovat iiri, gaeli, kymri ja bretoni, sekä korni ja manksi, joita yritetään elvyttää.  Balttilaisiin kieliin kuuluvat latvia ja liettua.  Erilliset ryhmät, joissa on vain yksi jäsen, ovat kreikka, albania ja armenia. Baski on poikkeuksellinen, sillä se ei kuulu indoeurooppalaiseen kielikuntaan eikä sen alkuperää tunneta. Myös muilla kielikunnilla on edustajia Euroopassa. Pohjoisessa puhutaan uralilaisia kieliä eli suomea, viroa, unkaria, useita eri saamen kieliä ja muita pieniä kieliä, kuten inkeriä tai karjalaa, joita puhutaan Venäjän luoteisosassa. Kaakossa puhutaan turkkilaisia kieliä, kuten turkki ja azeri. Kaukasialaisia kieliä puhutaan melko pienellä alueella Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä, ja niihin kuuluu noin 40 kieltä, mm. georgia ja abhaasi. Afroaasialaiseen perheeseen kuuluvat mm. malta, heprea ja berberikielet. Kaikissa edellä mainituissa kielissä on käytössä yhteensä vain muutama eri kirjoitusjärjestelmä. Useimmissa kielissä on käytössä roomalaiset (tai latinalaiset) aakkoset. Venäjässä ja muutamassa muussa slaavilaisessa kielessä on kyrilliset aakkoset. Kreikalla, jiddishillä, armenialla ja georgialla on kullakin oma kirjoitusjärjestelmänsä. Euroopan alueella laajasti käytettäviä Euroopan ulkopuolista kielistä ainakin arabialla, kiinalla ja hindillä on myös kullakin oma kirjoitusjärjestelmänsä.

Eurooppalaiset kielet

Euroopassa arvioidaan olevan noin 225 puhuttua alkuperäiskieltä. Äidinkielisten puhujien määrän perusteella viisi eniten puhuttua kieltä ovat venäjä, saksa, englanti, ranska ja italia. Useimmat Euroopan valtiot toimivat kuitenkin rutiininomaisesti useilla eri kielillä. Poikkeuksia ovat pienet valtiot kuten Liechtenstein tai Vatikaani, mutta jopa näissä maissa käytetään huomattavan paljon toisia kieliä. Euroopan kulttuuriyleissopimuksen 49 jäsenvaltiolla on 41 virallista tai kansalliskieltä, ja monille on myönnetty erityisasema muihin kieliin nähden. Useimmissa maissa puhutaan alueellisia ja vähemmistökieliä. Venäjän alueella puhutaan selvästi eniten eri kieliä. Lukumäärä vaihtelee 130:n ja 200:n välillä kriteereistä riippuen. Jotkut alueelliset ja vähemmistökielet ovat saaneet virallisen aseman, esimerkiksi baski, katalaani ja galego niillä Espanjan alueilla, joilla kieliä puhutaan. Walesin kielellä on suojeltu asema Iso-Britanniassa, samoin kuin friisillä Hollannissa ja saamen kielillä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. 

Kaikkialta maailmasta saapuneen maahanmuuttaja- ja pakolaistulvan vuoksi Euroopasta on tullut yhä monikielisempi. Esimerkiksi Lontoon kouluissa puhutaan äidinkielenä yhteensä yli kolmeasataa eri kieltä. Useimpien muiden, erityisesti länsieurooppalaisten, suurten kaupunkien kouluissa puhutaan äidinkielenä helposti sadasta kahteensataan eri kieltä. Yleisimpiä kieliä ovat mm. arabia, berberikielet, turkki, kurdi, hindi, punjabi ja kiina. Monet näistä ovat kuitenkin pieniä vähemmistökieliä, joiden tulevaisuus on uhattuna. Päivittäinen ja epämuodollinen suullinen vuorovaikutus vanhempien ja lasten välillä on ratkaisevan tärkeää, jotta kielet pysyvät elossa. Asiantuntijat ovat arvioineet, että vähintään puolet maailman kielistä kuolee tämän vuosisadan loppuun mennessä. Kieli saattaa kadota kokonaan kahdessa sukupolvessa, kun lapsia ei enää kasvateta kyseisellä kielellä. Syitä kielestä luopumiseen on monia, mm. yhteisön tai sen elinympäristön konkreettinen tuhoutuminen (ympäristökriisien ja sairauksien vuoksi), poliittisten ryhmien vihamielisyys ja – yleisimpänä syynä – vaikutus- ja arvovaltaisempien kielten taloudellinen ja kulttuurinen ylivalta. Syystä riippumatta lopputulos on kuitenkin sama – ainutlaatuisen rikkauden menetys. 

Euroopan neuvoston työn ansiosta kaksi tärkeää kansainvälistä asiakirjaa astui voimaan vuonna 1998. Alueellisia ja vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja on voimassa 22* jäsenvaltiossa ja kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus, jossa on joitakin vähemmistökieliä koskevia säännöksiä, on voimassa 39* jäsenvaltiossa. Nämä sopimukset ovat tärkeitä Euroopan kielellisen rikkauden suojelemisessa ja edistämisessä. (* ratifiointi vuonna 2007) 2000-luvun alussa jokainen eurooppalainen elää monikielisessä ympäristössä. Ihmiset kohtaavat monia eri kieliä arjessaan, esimerkiksi bussissa tai junassa, TV:n, radion tai sanomalehtien välityksellä tai ruokakaupassa tuoteselosteita lukiessaan. Yleistä tietoa ja ymmärrystä Euroopan kielten monimuotoisuudesta sekä sen säilymiseen ja kasvuun vaikuttavista tekijöistä on lisättävä. Suurempaa mielenkiintoa ja uteliaisuutta kieliä kohtaan on heräteltävä. Kansallista ja kansainvälistä kielellistä avoimuutta on vahvistettava. Nämä olivat vain muutama Euroopan neuvoston ja Euroopan Unionin järjestämän Euroopan kielivuoden 2001 tavoitteista. Vuoden päätöstapahtuman aattona Euroopan neuvoston ministerikomitea päätti julistaa Euroopan kielten päivän juhlittavaksi vuosittain 26. syyskuuta näistä tavoitteista kiinni pitäen.