Tietoa viittomakielestä 

Kuulovammaisuutta käsittelevissä tutkimuksissa ison alkukirjaimen käyttö merkitsee henkilöä, joka kuuluu kuuroyhteisöön ja joka käyttää viittomakieltä ensisijaisena kielenään. Pienen alkukirjaimen käyttö viittaa henkilöön, jonka kuulon on lääketieteellisesti todettu heikentyneen, mutta joka ei välttämättä pidä itseään kuuroyhteisön jäsenenä eikä käytä viittomakieltä äidinkielenään. (katso “Signed Languages in Education in Europe – a preliminary exploration”, Lorraine LEESON, Dublin. Council of Europe. 2006)

Eivät ole. Myös kuurojen lapset oppivat usein viittomaan. Heidän vanhempiensa äidinkieli eli viittomakieli on heidän ensimmäinen kielensä ennen puhuttuja kieliä. Myös kuurojen lasten vanhemmat ja sisarukset opettelevat usein viittomaan kommunikoinnin helpottamiseksi. Monet ihmiset myös opettelevat viittomakielen vapaa-ajallaan, koska heillä on viittomakielisiä ystäviä, koska he haluavat viittomakielen tulkiksi tai koska he vain ovat kiinnostuneita viittomakielestä.

Ei ole. On olemassa useita eri muunnelmia, ja yhden maan sisälläkin voi olla useampi viittomakieli, aivan kuten puhuttujenkin kielten kohdalla. Esimerkiksi Belgiassa ja Espanjassa on kaksi viittomakieltä (Belgian ranskalainen viittomakieli ja flaamilainen viittomakieli, Espanjan espanjalainen viittomakieli ja katalaanin viittomakieli). Myös Suomessa käytetään kahta eri viittomakieltä: suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä. Lisäksi on maita kuten Iso-Britannia ja Irlanti, joissa puhutaan samaa kieltä, mutta käytetään eri viittomakieliä. Tämä johtuu viittomakielen kehittymisen erilaisesta historiasta verrattuna puhuttuun kieleen.

Kyllä, myös viittomakielet muodostavat kieliryhmiä. Esimerkiksi Itävallan viittomakieltä tai hollantilaista viittomakieltä ymmärtää helpommin saksalaista viittomakieltä osaava henkilö kuin italialaista viittomakieltä osaava. Brittiläinen viittomakieli on sitä vastoin hyvin erilainen verrattuna muihin eurooppalaisiin viittomakieliin ja sukua ainoastaan australialaiselle viittomakielelle.

On olemassa keinotekoinen kansainvälinen viittomisjärjestelmä, jota joskus kutsutaan nimellä gestuno. Sitä käytetään säännöllisesti kansainvälisissä konferensseissa ja tapaamisissa, joiden osallistujilla ei ole yhteistä viittomakieltä. Tätä apukieltä käytetään siis lingua francana eri maista tulevien viittomakielisten keskuudessa, myös spontaanissa keskustelussa. Kansainvälinen viittominen ei kuitenkaan ole kieli, eikä sitä siksi voida verrata esperantoon. Kansainvälisessä viittomisessa ei ole tarkkaan määriteltyä kielioppia tai sanastoa, ja se nojaa hyvin paljon kontekstisidonnaisiin eleisiin ja viittojan äidinkielen sanastoon.  Tämä tarkoittaa sitä, että viittomia joudutaan usein selittämään ja viestin välittämisessä käytetään useita eri viittomia ymmärryksen varmistamiseksi.

Eivät ole. Ne ovat täysipainoisia kieliä, joilla on oma kielioppinsa ja syntaksinsa. Aivan kuten muissakin kielissä, viittomakielissä on omia idiomeja, joita on vaikea kääntää ja joitakin sanoja/viittomia, joille ei löydy tarkkaa vastinetta toisella (viittoma)kielellä.

Viittomakieliä on yritetty yhtenäistää ympäri Eurooppaa. Kuten puhuttujenkin kielten kohdalla, tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu, ja murteita on yhä olemassa. Tämä johtuu osittain siitä, että kuurojen koulut eri puolilla maata käyttävät eri viittomia, jotka sitten leviävät ja vakiintuvat lasten käytössä. Viikonpäivien, kuukausien ja värien viittomat eroavat usein toisistaan.

Tähän on vaikea vastata, koska kaikista jäsenvaltiosta ei ole luotettavia tilastoja. Euroopan unionissa arvioidaan olevan 750000 viittomakieltä ensisijaisena kielenään käyttävää.  Yksittäisessä maassa viittomakielisiä on keskimäärin 0,1 % väestöstä. Tähän ei lasketa henkilöitä, joille viittomakieli on toinen kieli eikä kuurojen vanhempien lapsia tai muita perheenjäseniä.  Esimerkiksi Suomessa viittomakielen käyttäjiä on arviolta 5000, Romaniassa 20000–30000 ja Ranskassa 100000.

Ranskan Opetusministeriö muokkasi viitekehyksen ranskalaisen version joitakin osia koskemaan ranskalaista viittomakieltä, erityisesti yleisiä taitotasoja ja kuvaimia.

Kyllä, viittomakieliä voi kirjoittaa usealla eri tavalla. Vakiintunutta standardia viittomakielten kirjoittamiseen ei ole, mutta usein käytetään Hampurin yliopiston kehittämää HamNoSys-järjestelmää, jossa tiettyjä symboleja käytetään kuvaamaan viittoman kädenasentoa ja -liikettä. Toinen hyvin samalla tavalla toimiva järjestelmä on SignWriting. Usein käytetään myös glosseja, mikä tarkoittaa sitä, että viittomat kirjoitetaan käyttäen niitä parhaiten vastaavaa sanaa. Kasvojen ilmaukset ja kieliopillinen tieto merkitään sanojen yläpuolelle tai etuliitteisiin. Englanninkielistä lisätietoa löytyy seuraavilta sivuilta: 

http://www.sign-lang.uni-hamburg.de/projects/hamnosys.html.

Paras keino on ottaa yhteyttä kansalliseen Kuurojen Liittoon. Sieltä saa tietoa järjestettävästä opetuksesta ja oman maan viittomakielistä. Tietoa kaikista EU:n alueen kuurojen yhdistyksistä löytyy Kuurojen Euroopan Unionin, EUD:n nettisivulta: http://eud.eu/EUD_Members-i-159.html (map). 

Lisätietoa löytyy myös Maailman kuurojen liiton nettisivulta: http://www.wfdeaf.org/members/ordinary-members/list-of-members.